| McDonald's Suomessa |
|
McDonald's on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli sadassa maassa, yhteensä noin 30 000 McDonald’s-ravintolan tunnuksena. McDonald's palvelee 50 miljoonaa asiakasta päivittäin, yhtä asiakasta kerrallaan. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,5 miljoonaa työntekijää. Laajentuessaan McDonald's on säilyttänyt alkuaikojen toiminta-ajatuksen. Laatu, palvelu, siisteys ja edullisuus ovat ne ohjenuorat, joiden avulla vuonna 1955 perustettu yhtiö on saavuttanut nykyisen asemansa.
Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin 26 vuotta sitten, vuonna 1984 Tampereelle. Tällä hetkellä Suomessa on 84 McDonald's-ravintolaa, joista 72 (86 %) on 18 yksityisen lisenssinhaltijan eli yrittäjän omistuksessa.
McDonald's-ketjun vuoden 2010 veroton myynti Suomessa oli 142,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2009 se oli 129,7 miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin 125,2 miljoonaa euroa.
Lue lisää: Tietoa McDonald’sin tuotteista ja toiminnasta Suomessa (77 Kb PDF) |
|